perjantaina, kesäkuuta 29, 2018

Kesäkuulumisia

Sateinen päivä on erinomaista blogin päivitysaikaa. Tällä hetkellä tilanne on se, että kodin sisäremontit on viimein saatu päätökseen, mutta aurinkoinen kesä on pitänyt allekirjoittaneen tehokkaasti pihatöissä. Lupauksestani huolimatta tänne blogiin ei ole päätynyt yhtäkään juttua puutarhasta, joka johtuu vain ja ainoastaan siitä, että tietokonetta tulee nykyään avattua todella harvoin ja ainakaan vielä en ole jaksanut alkaa päivitellä blogia kännykällä. Koirista varsinkin Tilda on parhaansa mukaan avustanut pihahommissa, Nele sen sijaan vietttää enemmän aikaa sisällä, jossa on viileämpi.



Yllättävän kuumat ilmat ovat varmistaneet sen, että koirat ovat aika paljon vain olleet. Viime viikolla näimme pitkästä aikaa Hilla ja Naava-chihut ja teimme porukalla puolentoista tunnin metsälenkin täällä Nokialla. Jopa hieman sateisena alkanut päivä lämpeni nopeasti ja loppulenkistä jouduin kantamaan Nelen autolle, kun näytti, että koira väsähtää. Tildakaan ei ollut pirteimmillään, vaan käveli suurimman osan ajasta takanani. Juhannuksena lähdimme vaeltamaan Seitsemiseen, joka koirille tarkoitti lomailua Kankaanpäässä. Kävelimme kolmen päivän aikana yhteensä 30 kilometriä, joka olisi ollut Nelelle ihan liikaa (typerä sydänvika) eikä Tildastakaan olisi ollut maanantain agilitytreeneihin tuollaisen viikonlopun jälkeen.

Teltan koepystytykseen koirat saivat osallistua

Harmittaa, kun koirat täytyy jättää milloin mistäkin syystä pois - joko kotiin tai hoitopaikkaan. Kohta koiria odottaa puolentoista viikon lomailu Kankaanpäässä, kun lähdemme lomareissulle Lappiin. Jälleen liian rankka matka Nelelle eikä Tildakaan viime vuoden perusteella ole reissukoira, kun kovasti stressasi autoilua ja olemista vieraissa paikoissa.

 Mutta ollaan me sentään jossain käyty koko porukalla:

Iltalenkki omilla metsäpoluilla

Taustalla lenkin kääntöpaikka, Hirvilammi


Iltapäiväkävelyllä Hatanpään arboretumissa


Hatanpään kartanon portailla

Pieni lenkki Pyynikinharjulla...

... ja tietysti munkit Näkötornilla

Ei kommentteja: