Tilda pohjoisessa

Tänä vuonna olen päässyt käymään Lapissa kahdesti. Ensimmäisen pohjoisen reissun tein ilman koiria Saariselän geokätkötapahtumaan, mutta toiselle matkalle Tilda pääsi mukaan. Java on jo liian vanha matkustamaan ja tällä kertaa pohjoisen tyttö Nelekin joutui jäämään vanhemmilleni hoitoon, sillä reissu olisi ollut Nelelle liian stressaava eikä sellainen tee hyvää sydämelle. Edellisellä Lapin matkalla Tilda osoitti olevansa mainio reissukoira, joten ajattelin, että pikkukoira pärjäisi rengasmatkalla hyvin.

Kohti pohjoista lähdettiin 18.8. ja ensimmäisenä suuntana oli Oulu. Yleensä Oulun ohi on vain ajettu, mutta nyt oli tilaisuus tutustua kaupunkiin tarkemmin. Majapaikkana toimi keskustan Sokos-hotelli ja iltalenkillä ajatuksena olikin kierrellä pitkin keskustan katuja. Harmillisesti kuitenkin illasta alkoi sataa, joten kovin pitkään ei ulkona viihdytty eikä pimeässä lopulta edes nähnyt mitään kunnolla. Lisäksi perjantai-ilta toi kaupunkiin oman lisänsä, jonka keskellä pieni koira ei erityisemmin viihtynyt.

Lauantaiaamuna matka jatkui kohti Pelloa, jonne saavuttiin iltapäivästä. Tässä vaiheessa oli jo käynyt selväksi, että toisin kuin parin vuoden takaisella Lapin matkalla, Tildalla oli suuria vaikeuksia nukkua autossa. Pikkukoira saattoi hetkittäin torkkua, mutta myös vinkui, vaihtoi paikkaa ja välillä tärisi. Luultavasti Nelen puuttuminen matkasta sai Tildan jotenkin stressaamaan autoilua. Pellossa majoituimme anoppilaan. Ensin Tildaa selvästi jännitti uudet ihmiset, mutta sopivan kinkkutarjoilun jälkeen pikkukoiraa ei enää näkynyt vieressä, jos joku sattui olemaan keittiön lähellä.

Iijoki

Jäätelön mittainen pysähdys Merihelmessä

Lankojärven rannassa

Pitkän automatkan jälkeen otettiin sunnuntai rennosti eikä lähdetty paikallista luontopolkua pidemmälle. Iltapäivään oli luvattu sadetta, joten heti aamiaisen jälkeen suunnistettiin Jaipaljukan neljän kilometrin luontopolulle. Kyseessä oli jäätiköiden sulamisen aikaan muodostunut delta, jonka suulle oli kertynyt valtava määrä kiviä. Tilda ei erityisesti arvostanut kivikossa liikkumista ja tarvitsi välillä jopa nostoapua. Paluumatkasta jännitystä lähinnä omistajalle aiheutti aivan vierestä liikkeelle lähtenyt poro, jonka Tildakin oli vainunnut. Onneksi olin juuri ennen poron ilmaantumista napannut Tildan hihnaan, sillä pikkukoira oli sen verran innoissaan, että olisi saattanut lähteä juoksemaan perään.

Kivikko ahdisti pientä koiraa

Matkustus väsyttää

Maanantaina Tilda joutui taas auton kyytiin, kun lähdettiin ajamaan kohti Kilpisjärveä. Karesuvannossa tuli poikettua nopeasti Ruotsin puolella yhden geokätkön takia, mutta muuten tämä matka pysyttiin Suomen rajojen sisällä. Kilpisjärvellä odotti huoneistohotelli, jossa yllättäen oli nukkumistilat yläkerrassa, vaikka Tildaa ajatellen yritin varata vain yksitasoisen majoituksen. Onneksi pikkukoira pysyi kiltisti yön pedillään eikä kokeillut onneaan portaiden kanssa. Tiistaiaamu valkeni Kilpisjärvellä kirkkaana ja hyvä niin, sillä päivän tavoitteena oli huiputtaa Saana-tunturi. Matka huipulle aloitettiin Retkeilykeskukselta, josta oli noin neljän kilometrin kävely ylös. Kiirettä ei pidetty, vaan pysähdeltiin aina vähän väliä ihastelemaan maisemia. Muitakin koiria tuli matkalla vastaan, suurin osa isoja. Huipulla Tilda sai päälleen villapaidan ja manttelin, sillä tuuli oli kylmä ja toisaalta pysähdyimme evästauolle. Kokonaisuudessaan matkaa tuli vähän päälle 9 km ja aikaa kului 4,5 tuntia.

Pikainen visiitti Ruotsin puolelle

Porojen katselua varovaisessa takanojassa, jos vaikka tulevatkin yhtäkkiä kohti

Saana-tunturi

Takana Pikku-Malla

Reitillä yksi keppi ja mitä tekee koira...

Matkalla kohti Saanan huippua

Huipulla!

Alhaalla kulkevat autot hämmensivät pienen koiran mielen

Huiputuksen jälkeen itse kukin oli suhteellisen poikki, mutta vielä piti matkata takaisin Pelloon. Keskiviikkona ei sitten jaksanutkaan mitään suureellista. Aamulenkki tehtiin Metelivaaran maisemissa ja päivällä kierreltiin Pellon kirkonkylää etsien samalla muutamia geokätköjä. Torstai oli viimeinen päivä pohjoisessa ja sen verran autoiltiin, että käytiin tutustumassa Pakasaivoon Muoniossa. Kyseessä oli rotkojärvi, johon vesi virtaa maanalaisista lähteistä. Samalla reissulla tuli poikettua myös Ylläksen liepeillä, joka huiputettiin kahden vuoden takaisella matkalla. Tällä kertaa ei oltu paikalla kahvitaukoa pidempää pysähdystä, tosin löysin viimein poron, joka ei juossut karkuun...

Metelivaaralta mukaan tarttui siemeniä

Pakasaivo

"Eikö tämä kiipeily jo lopu?"

Perjantaina edessä oli pitkä ajomatka Pellosta suoraan takaisin Nokialle. En tiedä nukkuiko Tilda koko aikana autossa juuri yhtään, taisi lähinnä torkkua. Pysähdeltiin matkalla muutamaan otteeseen, jotta pikkukoira pääsisi hieman ulkoilemaan. Näin jälkikäteen on pakko todeta, ettei Tilda sittenkään ole sellainen reissukoira kuin luulin. Autoilu oli vaikeaa ja lisäksi heti ensimmäisen matkapäivän iltana Tilda aloitti rapsuttamisen, joka vain lisääntyi matkan edetessä. Nyt rapsuttelu on loppunut, joten todennäköisesti se liittyi stressiin. Tilda rapsutteli paljon myös kodinvaihdon yhteydessä mikä sekin viittaa stressioireeseen. Tulevaisuudessa täytynee miettiä kahdesti kannattaako koiria ollenkaan ottaa pidempään matkaan mukaan vai olisiko lauman tilanteesta riippuen helpompi jäädä tuttuun paikkaan hoitoon.