Linan neljäs sydänkontrolli oli maanantaina. Tällä kertaa muistin ottaa kopion Linan rekisteripapereista mukaan (yhä vieläkin virallista paperia odotellessa) ja eläinlääkäri täytti Kennelliiton lomakkeen sydäntarkastuksesta. Sivuääntä Linalla ei ole, sydämen vajaatoiminta-valintoihin eläinlääkäri ei rastittanut mitään ja muita tutkimuksia kohtaan tuli teksti: "Sydänultra 12.08.2013: oikean puolen dilataatio, tricuspidaalivuoto, pleuran effuusio".
Sydänkuuntelun jälkeen Linasta otettiin verikoe (vain yhdestä tassusta) ja sitten suunnattiin taas keuhkoröntgeniin. Keuhkokuvat kertoivat sen mitä olin epäillytkin: neste rintaontelossa oli jälleen hieman lisääntynyt. Alkutarkastuksen aikana eläinlääkäri puhui, että nesteestä voisi ottaa näytteen sterilisaation yhteydessä, mutta kuvat nähtyään totesi, että siirretään sterilointi ja otetaan näyte nesteestä mahdollisimman pian. Verikokeiden tulokset menivät iltapäivään ja niiden suhteen sai nyt huokaista helpotuksesta, sillä kaikki arvot olivat kohdillaan. Lina on myös hieman saanut lisää painoa ja Hakametsän vaaka näytti pikkuneidille tasan 5 kg.
Eilen tiistaina vein Linan uudelleen Hakametsään näytteenottoa varten. Näyte nesteestä otettiin kevyessä nukutuksessa ja jouduin jättämään Linan tunniksi eläinlääkärien hoiviin. Odotellessa hain Javan kotoa ja kävin hieman shoppailemassa (jep, harrastan lohtushoppailua silloin, kun ahdistaa), mutta siitä lisää myöhemmin... Ennen Hakametsään paluuta ehdin viedä Javan takaisin kotiin ja napata kepon mukaan kuskiksi, kun tajusin, että Linan olisi varmasti mukavampi matkustaa kotiin sylissäni kuin takana häkissä. Hakametsässä odoteltiin ensin Linaa, sitten eläinlääkärin tietojen kirjaamista ja lopuksi vielä Tapiolan (myönteistä) päätöstä. Lina oli hieman sekaisin, mutta hereillä. Toisessa etutassussa oli ollut kanyyli, joten siitä oli karvat ajateltu pois pieneltä alueelta ja jalassa oli side, jonka sai poistaa illalla. Myös molempien kainaloiden takaa oli karvat ajeltu pois ja näissä kohdissa näkyi pienet pistosjäljet. Linalta siis otettiin näyte neulalla ja samalla nestettä poistettiin rintaontelosta niin paljon kuin mahdollista.
Jostain syystä kuvittelin Linassa olevan nesteen olevan kirkasta, hieman kuin vettä. Eläinlääkäri näytti meille noin reilun desin verran nestettä, joka oli kuin maitoa, jonka veri oli muuttanut hieman punertavaksi. Olipa yllätys! Nyt nestettä tutkitaan sekä Hakametsän omassa että ulkopuolisessa laboratoriossa ja eläinlääkäri soittaa, kun kaikki tulokset ovat tulleet. Ajallisesti tämän pitäisi mennä jonnekin ensi viikkoon. Siihen asti jatketaan lääkityksiä kuten ennenkin ja lisäksi Lina sai antibioottikuurin. Liikkua Lina saa omilla ehdoillaan, mutta varsinainen lenkkeily on toistaiseksi jätettävä pois.
Toivon mukaan rintaontelonesteen tutkimus toisi selvyyttä siihen johtuvatko Linan terveysongelmat sydämestä vai onko sydän ns. sivullinen uhri. Yksi vaihtoehto Linan sairauteen on nimittäin lymfakierron eli imusuoniston ongelmat eikä toisaalta kasvainta voida vielä sulkea kokonaan pois (eläinlääkärin mukaan vanhoilla koirilla kasvain olisi hyvin todennäköisesti tämän tyyppisten ongelmien aiheuttaja). Mitään ihmeparantumista ei Linalle valitettavasti ole enää tarjolla, mutta jos nesteen kertyminen johtuu esimerkiksi lymfakierron häiriöistä pitää Linan ruokavaliota muuttaa ja lääkevalikoimaan lisätään kortisoni. Mutta odotellaan nyt ensin tutkimustuloksia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Voi Linaa! Edelleen seurailen teidän taistelua, vaikka meillä Naomin kanssa jouduttiin jo luovuttamaan. Neste keuhkoissa vaikeuttaa hengitystä ja aiheuttaa tukehtumisen tunnetta, joten on varmasti hyvä päätös unohtaa lenkkeilyt (sama ohje oli meillä Naomin kanssa). Toivottavasti jotain selviää ja saisitte pikku Linan kuntoon.
Lina on nyt ollut tosi reipas ja innostunut leikkimäänkin muiden kanssa, joten laittaa tosiaan miettimään miten paljon neste vaikuttaa Linan elämään. :/ Kunpa saisi sen jotenkin pysymään minimissään ilman, että nesteenpoistoja pitää tästä enää nostaa...
Lähetä kommentti