Kaikki postauksen kuvat: Tytti Käyhkö
Ensimmäisenä tositoimiin pääsi Java. Jälki oli pituudeltaan samaa luokkaa kuin tutustumisessa ja jälleen Java suoritti sen aivan loistavasti. Haisteli alkumakuun, lähti etenemään itsenäisesti ja jäljesti sorkalle saakka, jossa sai aamupalansa. Välillä tuntui, että ohjaaja oli enemmän hukassa kuin koira - pitää siis opetella katsomaan jälkimerkkejä! Seuraavaksi Javalle saakin jo tehdä pidemmän jäljen.
Nele ja Lina pääsivät jäljilleen porukan viimeisenä. Ensin taitojaan kokeilemaan tuli Nele, joka jäljesti hyvin tapansa mukaisesti: hitaasti ja tarkasti. Ensikertalaiseksi Nele teki oikein mainion suorituksen ja lähti hitaasti etenemään alkumakuulta kohti sorkkaa. Tarjosin myös Nelelle aamupalaa palkaksi, mutta metsässä Nele ei oikein malttanut syödä ja loput ruoasta hävisikin kupista vasta autolla.
Linan kohdalla oli etukäteen vaikea arvioida miten pikkuneiti käyttäytyisi. Metsässä kulkeminen on tuttua ja kotona Lina osoitti suurta kiinnostusta veripulloon, vaikka ensin epäilin, ettei Lina tulisi edes lähelle sitä. Metsässä pikkuneiti vaikutti pirteältä, mutta tietenkin juuri Linan vuorolla paikalle tuli marjastajia, jotka olivat Linan mielestä hyvin epäilyttäviä. Epäilyttävä oli myös jälkimerki-nauha Helmiinan kaulassa ja jäljestäessä takana kulkevat ihmiset. Linan eteneminen jäljellä olikin suhteellisen epätoivoista, kun jatkuvasti piti pysähtyä ja tuijottaa taakse tai sivulle. Päästiin kuitenkin lopulta sorkalle asti, jota Lina haistoi, mutta ei muuten erityisesti osoittanut kiinnostusta eikä aamupalakaan maistunut kuin vasta kotona.
Olen oikein tyytyväinen Javan ja Nelen jälkisuorituksiin! Linan suhteen en aio luovuttaa, vaan yritän ehtiä tehdä lyhyitä ja helppoja jälkiä, jotta Linakin ymmärtäisi miten kivaa puuhaa MEJÄ oikeastaan onkaan.
Minä, kooikerhondje Jana ja jälkimerkit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti