maanantaina, heinäkuuta 15, 2013

Tahdon tanssia kanssasi valssin

Viime torstaina osallistuin Tappien järjestämään agilityn teemakoulutukseen, jossa kouluttajana toimi Harri Huittinen. Tämä oli ensimmäinen kahdesta teematunnista, johon olen ilmoittanut Nelen. Aiheena meillä oli valssit.

Rata oli hyvin yksinkertainen ja sisälsi vain 7 hyppyä. Tavoitteena oli valssaamalla kuljettaa koira radan läpi. Helpommin sanottu kuin tehty, koska tuntui, että olin jatkuvasti myöhässä tai valssasin väärässä paikassa. Nele sen sijaan jaksoi oikein hienosti koko tunnin: toki tehtiin osuutemme kahdessa vuorossa. Ensin tehtiin pelkkiä valsseja, toisella kerralla otettiin mukaan myös yksi pakkovalssi. Teemakoulutus oli todella hyödyllinen ja nyt ehkä osaa taas hieman paremmin ajatella omaa ohjaamistaan. Itselleni ehkä hankalinta oli valssin oikea ajoitus, kun jäin helposti turhaan saattelemaan hypylle ja toisaalta odottelemaan Neleä hypyltä.



Tällaiset lyhyet koulutukset sopivat meille hyvin ja melkein voisi harmittaa, etten ilmoittanut Neleä useampaan teemaan. Sen sijaan ilmoitin meidät jatkamaan Anne Huittisen kerran kuussa valmennuksissa, toivottavasti pääsemme taas mukaan.

Ei kommentteja: