lauantaina, helmikuuta 23, 2013

Päiväni kuvina

Lemmikkipalstoilta bongasin Päiväni kuvina-haasteen ja tokihan sellaiseen täytyy osallistua. Ideana on kaikessa yksinkertaisuudessaan kertoa päivästään valokuvien kautta. Tällainen päivä meillä oli eilen perjantaina:


Aamulla nousin ylös noin 6.40 ja seitsemän maissa suuntasin koirien kanssa vajaan puolen tunnin aamulenkille. Ensin käveltiin kadun varressa, josta melko pian siirryttiin metsäpolulle. Java ja Nele tekivät koko lenkin hihnoissa, mutta Lina sai juosta metsässä vapaana.


Aamulenkin jälkeen koirat saivat päivän ensimmäisen ruokansa: tylsästi nappuloita. Seuraavaksi alkoi siirtymä kohti sohvaa. Ensin sinne asettautuivat koirat ja sen jälkeen allekirjoittanut oman aamupalansa kanssa. Telkkarista katselin vanhoja Mentalist-jaksoja. Aamupalan jälkeen käynnistin tietokoneen ja jatkettiin hengailua.


Klo 11 maissa aloitin ruoanlaittamisen. Puolentoista tunnin työskentelyn seurauksena valmistui jauheliha-kukkakaalisoselaatikko, mustikka-karpalopiirakka ja kuusi mantelileipää. Koirat hoitivat astioiden esipesun.


Ruoan jälkeen luin Aamulehden ja jatkoin surffailua.


Klo 14.30 nostin koirat autoon ja lähdimme Tallille harjoittelemaan agilitya. Olin varannut sieltä vuoron klo 15-16 ja aika tarkkaan tuli koko tunti käytettyä. Nele ja Lina tekivät erityisesti pujottelua ja keinua. Java pääsi tekemään pientä rataa kepon kanssa.


Agilityn jälkeen poikkesimme Koivistonkylän Prismassa ja M&M:ssä. Koirat saivat lisää nappuloita: tällä kertaa valitsin  kokeiluun Canaganin Scottish Salmon-nappulat, mutta katsotaan ovatko ne koirien mielestä yhtä tylsiä kuin saman merkin Free-Run Chicken-nappulat. Itselleni ostin nipun tulppaaneja piristämään näitä harmaita talvipäiviä. Kotona tuli keitettyä kolmatta kertaa kahvia, jonka seurana maistelin sitruuna-lakritsijäätelöä. Ihan hyvää oli.


Ilta alkoi telkkarin ääressä ja välissä muistin antaa koirille päivän toisen aterian: taas tylsästi nappuloita. Klo 20 oli sauna sopivan lämmin. Java tietysti heti varasi paikkansa lauteilta, mutta ei viihtynyt saunassa kovin kauaa, kun tuli jo kuuma.


Saunan jälkeen avasin siiderin ja kaivoin kaapista vähän herkkuja. Digiboksiin kertyneiden elokuvien katsominen aloitettiin vanhimmasta tallennuksesta. Elokuvan jälkeen koirat pääsivät vielä kiertämään puiston (flekseissä) ja nukkumaan suunnattiin noin 23.30.

Kaiken kaikkiaan suhteellisen tavallinen päivä. Aikainen herätys ja omatoimitreenit olivat ne suurin poikkeus normaalista päiväjärjestyksestä.

Ja tottakai haastan kaikki blogini lukijat tähän mukaan! Olisi kiva nähdä miten muiden päivät kuluvat. :)

3 kommenttia:

photou kirjoitti...

Tosi kiva postaus oli kyllä, pitää itsekin tehdä tällainen joskus! :) Ihania kuvia. :) Alkoi hirveästi nyt haluttaan jätskiä ja marjapiirakkaa, nam!

www.timinvaltakunta.blogspot.fi

Anne kirjoitti...

Hei, onpa kiva idea! :) Mäkin voisin toteuttaa tän joku päivä.

Tanja kirjoitti...

Tykkäsin tosi paljon tän postauksen tekemisestä! Yleensä noin aikaisin aamulla on ihan koomassa, mutta nyt heti herätessä oli mielessä, että missäs mun kamera on? :D