perjantaina, syyskuuta 23, 2011

Linan ensimmäinen mätsäri

Viime viikonlopun vietin koirien kanssa jälleen Kankaanpäässä.

Perjantaina Lina pääsi ensimmäistä kertaa koirapuistoon. Kankaanpään koirapuistossa ei ollut ketään, joten uskaltauduttiin koko porukka sinne. Ainoa syy koirapuistoon meno oli Java ja voi miten Java nauttikaan, kun pääsi juoksemaan vapaana.

Lauantaina oli Linan pesupäivä, sillä sunnuntaiksi olin suunnitellut osallistumista mätsäriin. Jostain syystä Linalla oli takkuja turkissaan, mutta onneksi ne myös aukesivat helposti. Turkin harjaaminen ja kuonon sekä korvien trimmaaminen oli todella helppoa avustajan kanssa, vaikka Lina välillä olikin sitä mieltä, että nyt jo riittäisi. Linan turkki on yllättävän (ja pelottavan) kihara. Katselin Nelen pentukuvia ajalta, kun Nele oli samanikäinen ja Nelen turkki oli silloin paljon suorempi. Samaten kuukausi sitten tavatun Nanan turkki oli silloin ihan erilainen kuin Linalla nyt. Toivon todella, että Linan turkki kasvaessaan ja pentukarvan lähtiessä suoristuu, muuten Lina näyttää aivan permanentin saaneelta ja turkinhoidosta tulee haastavaa.

 Lina ennen pesua

Linan pesun ja trimmauksen jälkeen

Sunnuntaina suunnattiin puolen päivän jälkeen Kankaanpään keskustaan ja paikallisen koirayhdistyksen mätsäriin. Koska Lina oli rokotettu vasta keskiviikkona, ei kahden viikon varoaika tietenkään ollut täynnä enkä ollut ihan varma, että päästävätkö meitä mätsäriin. Java ja Nele pääsivät turisteina mukaan ja jos Lina ei olisi voinut osallistua, olisi Java päässyt pyörähtämään kehässä. Mutta kukaan ei sanonut mitään ja niin Lina pääsi ensimmäistä kertaa mätsärikehään. :)

Kaikki pennut olivat samassa kehässä ja yhteensä pentuja taisi olla reilu parikymmentä. Linan parina oli samanikäinen pomeranian. Lina ravasi hyvin ja katseli ravatessaan maahan tai eteensä eli ei onneksi tullut tiukassa kontaktissa. Pöydällä tyttönen oli nätisti ja tuomari sai katsottua hampaat. Kuitenkin hampaiden katsomista pitäisi harjoitella, ettei Lina yhtään peruuttele ja samalla allekirjoittaneen pitäisi harjoitella koiran asettamista pöydälle. Ja seisottamista maassa. Kaiken kaikkiaan ensimmäinen kehäesiintyminen meni mielestäni niin hyvin kuin neljän kuukauden ikäiseltä pennulta voi toivoa ja Lina sai punaisen nauhan. Punaisten kehässä joukossa oli melko isoja pentuja ja Linaa jännitti takana tullut koira eikä ravaaminen enää onnistunut niin hyvin. Meidät käteltiinkin heti ensimmäisten joukossa pois.

Seisomisharjoituksia kehän laidalla

Lina pöydällä

Edestakaisin

Punaisten kehä

Mätsärikuvissa päälläni on muuten pikkukoirayhdistyksemme hankkima hieno edustushuppari. Aiemmin huppari oli päälläni jo Nokian agilitykisoissa. Tilasin itselleni myös t-paidan samoilla väreillä, mutta se taitaa päästä käyttöön vasta ensi kesänä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kiharaharjakoira :)