lauantaina, heinäkuuta 24, 2010

AgiPitsi Raumalla

Nele pääsi tänään pitkästä aikaa agiliitämään, kun osallistuimme Raumalla järjestetyissä AgiPitsi-kisoissa hyppyradalle. Olimme kerrankin paikalla hyvissä ajoin ja muutenkin kisapäivä eteni vaihteeksi reippaasti, kun heti radan jälkeen oli palkintojenjako ja kisakirjat saatavilla nopeammin kuin ehti toivoa.

Nelen kanssa lähdin radalle neljäntenä ja tarkoitukseni oli jättää Nele odottamaan lähtöön, kun kävelisin kakkoshypyn taakse. Mutta Nele päättikin varastaa lähdössä ja juoksi luokseni, kun olin melkein kakkoshypyn kohdalla. En tiennyt oliko Nele hypännyt ensimmäisen esteen, sillä olin juuri silloin katsonut radalle. Pyöräytin Nelen ympäri ja lähdettiin jatkamaan kakkoshypyltä, tästä ensimmäinen kielto. Rata olisi ollut helppo, jos olisi pystynyt suorittamaan kepit hankalammalta puolelta, mutta Nelen kanssa sellaisesta voi vain unelmoida. Jotta ei tarvisi säätää valssien kanssa, kiersin itse muurin oikealta ja pääsimme suoraan Nelen kanssa keppien helpommalle puolelle. Kepeiltä tuli heti aloituksesta yksi kielto ja lopusta toinen, kun Nele lopetti pujottelun liian aikaisin. Keppien jälkeen en pystynyt valssailemaan, joten hypylle kahdeksan piti tehdä takaaleikkaus. Kuten videolta hyvin näkyy, ei takaaleikkaukset vielä ole ihan hallinnassa, vaan Nele pyörähtää ympyrän hypyn takana ja muutenkin koko esteen suoritus oli aika säätö. Loppurata meni ihan hyvin, kunnes tuli vähän pelottavan näköinen rengas. Nele juoksi renkaan ohi, siitäkin kielto ja neljästä kiellosta hylätty. Otin renkaan uudestaan ja hetken näytti, ettei Nele aio hypätä sitä ollenkaan, mutta onneksi yllätti taas ja pienen epäröinnin jälkeen hyppäsi.



Seuraavat hyppyradan sisältävät agilitykisat lähistöllä ovat vasta syyskuussa, joten pidämme nyt kisataukoa ainakin sinne asti. Ennen seuraavia kisoja pitää harjoitella kepit kuntoon ja opetella Nelen kanssa viimein takaaleikkaus, sillä sen osaaminen helpottaisi niin paljon kisaratoja. Ja tietenkin jatketaan ahkerasti keinun treenaamista, jotta joskus vielä päästäisiin kisoissa agiradoillekin.

Ei kommentteja: