sunnuntai, elokuuta 09, 2015

Sateesta aurinkoon

Reilu kolme viikkoa blogin hiljaiseloa. Tähän aikaan sisältyy useampi työpäivä, kolmet agilitytreenit ja lenkkeilyä milloin missäkin. Eli ei mitään uutta ja ihmeellistä. Yhden viikon jouduin olemaan ilman nykyistä puhelintani, joka aivan yllättäen meni rikki. Valokuvat olivat onneksi muistikortilla, mutta vasta puhelimen palauduttua huollosta viime viikon lopulla sain ne siirrettyä tietokoneelle. Suurin osa blogin kuvista on nykyään puhelimella otettuja, kun se on joka tapauksessa lenkillä mukana ja kameran kantaminen koirien kanssa on epäkäytännöllistä. Ja tottakai täytyy olla kuvia, jos aikoo tehdä blogipäivityksen!


Koko kesä on ollut kovin sateinen, mutta onneksi aina välillä aurinko on näyttäytynyt. Yksi aurinkoinen päivä käytettiin Kangasalan Heramaanjärvellä, jossa vesi oli aivan kirkasta pohjan lähteistä johtuen. Mukana reissulla olivat Nele ja Tilda, jotka molemmat viilensivät avustetusti itseään järvessä. Kumpikaan ei tuntunut suuresti järkyttyvän, vaikka joutuivat veteen. Tilda tosin sai kastumisesta hepulin ja juoksi hetken aikaa vielä kovempaa.


Heramaanjärvi


Agilitytreeneissä olen nyt päässyt tekemään rataa sekä Nelen että Tildan kanssa, koska suurin osa muista treeniryhmäläisistä on ollut poissa. Nelen liikkuminen on tuntetusti tuulen suunnasta kiinni: välillä mennään hitaasti, välillä nopeasti. Tilda on yhä hämmentävän hyvä siihen nähden miten vähän olemme tehneet. Pitkää rataa pikkukoira ei tietenkään vielä tee, mutta viimeksi selvitimme jo kuuden esteen ratapätkän.

Tildan kanssa Pispalanharjulla

Javan vointi on ollut vähän niin ja näin. Yksi yö vietettiin taas jatkuvasti ulkona juosten, kun Javalla oli todella raju ripuli. Vaa'alle en ole uskaltanut Javaa edes laittaa, kun koko koira on jälleen pelkkää luuta ja nahkaa. Sisällä Java on reipas ja leikkisi mielellään pallolla, mutta ulkoilu on päivästä kiinni: tänä aamuna mentiin täysillä, jonain iltana kannoin Javaa osan (suht lyhyestä) lenkistä.

Ei kommentteja: