perjantaina, tammikuuta 23, 2015

Terveystarkastuksessa

Viime viikon torstaina kaikki koirat pääsivät Hakametsän Eläinklinikalle terveystarkastukseen. Java kävi silmäkontrollissa, Neleltä tutkittiin virallisesti silmät ja sydän ja Tildalta koko setti eli silmät, sydän ja polvet. Koko lauma käyttäytyi paikan päällä mallikelpoisesti, vaikka esimerkiksi sirujen tarkistaminen oli kaikkien mielestä epäilyttävää toimintaa.

Ensimmäisenä tutkimuspöydälle joutui Java. Varsinaisen silmätarkistuksen lisäksi Javalta mitattiin myös silmänpaineet. Kaikki oli hyvin ja eläinlääkäri oli sitä mieltä, että jatketaan yhä kortisonilääkitystä painetippojen ohella. Pyysin lääkäriä vilkaisemaan myös Javan suuhun ja kertomaan mielipiteensä siitä olisiko jo aika hammaskiven poistolle. Sain kehoituksen viedä Java hammaslääkäriin, sillä suussa näkyi ainakin yksi murtunut hammas. Hieman vajaa vuosi sitten Javalla todettiin yksi lohjennut hammas, joka jätettiin poistamatta, mutta nyt kyse ei ollut tästä hampaasta, vaan välihampaasta alhaalla. Aavistelin, että ongelmia saattaisi suusta löytyä, sillä Java on luita syödessään alkanut jossain vaiheessa läähättämään, jota ei tee normaalisti. Luultavasti suuhun on sattunut, mutta pakko on ollut vain jatkaa intensiivistä luun syömistä... Nyt Javalle on varattu hammaslääkäriaika helmikuun alkupuolelle ja samalla koko koira kuvataan päästä varpaisiin.

Javan jälkeen oli Nelen vuoro. Edellisestä silmätarkistuksesta oli pari vuotta ja sydämen kuuntelusta jo lähemmäs kuusi vuotta. Mutta ei hätää, Nele sai yhä puhtaat tulokset molemmista.

Tilda oli ensimmäistä kertaa terveystarkistuksessa. Vähän etukäteen mietitytti millaiset tulokset pikkuneiti mahtaa saada ja hyvin kävi: silmät ok, sydän ok ja polvet 0/0. Keskustelin eläinlääkärin kanssa lyhyesti myös Tildan tulevasta sterilisaatiosta, sillä jostain syystä Tilda on taas aloittanut merkkailun. Kunpa ei nyt ainakaan keksisi tehdä juoksuja näin lyhyellä aikavälillä, vastahan tässä tulee kolme kuukautta täyteen edellisistä. Pyynnöstäni eläinlääkäri vilkaisi samalla Tildan korvia, jotka tuntuvat likaantuvan herkästi. Onneksi lika oli kuitenkin vain ulkokorvassa ja molemmat korvakäytävät olivat syvämmältä puhtaat. Sain herkille korville tarkoitetun puhdistusaineen mukaani ja luulen, että Tildan lisäksi myös muut koirat saavat siitä osansa.

Iloitsin hyvin menneistä tarkistuksista, mutta kotiin päästyäni oli yhtäkkiä taas yksi huoli enemmän. Java nimittäin jostain kummallisesta syystä sai ärsytysreaktion molempiin silmiinsä. Koskaan aiemmin tätä ei ole tapahtunut, vaikka viime vuonnakin kävimme monta kertaa silmäkontrolleissa. Java siristeli silmiään tai ei halunnut avata niitä ja yritti tassullaan hieroa silmiään. Soittelin asiasta Hakametsään ja sain varmuudeksi uuden ajan heti aamulle, jos tilanne ei helpottaisi. Muuten sain ohjeeksi huuhdella ja kosteuttaa silmiä. Koko illan tilanne vaivasi Javaa enemmän tai vähemmän, mutta onneksi aamulla silmät olivat normaalit ja pystyin perumaan aikavarauksen. Seuraavan silmäkontrollin yhteydessä pitää muistaa mainita tästä tapauksesta, jos eläinlääkäri tietäisi mistä tällainen reaktio Javalle tuli.

Lopuksi vielä muistiin koirien painot: Java 4,7 kg, Nele 5,7 kg ja Tilda 4,8 kg.

Ei kommentteja: