keskiviikkona, lokakuuta 19, 2011

Haastettu

Sain Tomon ja Kaeden blogin kirjoittajalta Nupalta haasteen, kiitos paljon siitä! Ja tottakai otan haasteen vastaan. :)

Tunnustuksen/haasteen saajan täytyy:
1. Kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään
Laitan haasteen eteenpäin seuraaville:

Hila ja Jana
Penny
Benny ja Muusa
Nala
Nipsu ja Wilmeri
Senna ja Sumi
Rommi ja Nitro
Aatu, Hilla ja Naava

Ja sitten vaikein osuus eli kahdeksan satunnaista asiaa:

1. En oikein osaa harrastaa koirien kanssa ilman erilaisia tavoitteita, joihin hyvin usein liittyy myös kisaaminen. Huvin vuoksi puuhastelu ei kiinnosta, jos on mahdollista edetä sekä saada mahdollisesti mainetta ja kunniaa.

2. Minulla on paha tapa tehdä koirien suhteen suunnitelmia, joiden toteuttaminen jää usein vaiheeseen. Varsinkin tässä blogissa lupailen kaikenlaista yleensä koulutukseen liittyvää, mutta liian vähän saan todellisuudessa tehtyä asioiden eteen mitään.

3. Javaa ottaessa en mitenkään voinut aavistaa, että myöhemmin minulla on kolme koiraa, harrastaisin niiden kanssa tavoitteellisesti ja hyvin säännöllisesti, olisin ollut mukana perustamassa koirayhdistystä ja toimisin sen puheenjohtajana.

4. Javan kanssa minulla on viha-rakkaussuhde. Välillä Java on maailman paras ja välillä voisin antaa sen ensimmäiselle vastaantulijalle. Neleen ja Linaan suhteeni on paljon tasaisempi ilman suuria ylä- ja alamäkiä.

5. En vieläkään tiedä mitä haluan tehdä isona, vaikka olen elänyt jo 1/3 elämästäni. Vaikka pidän mm. koirista, en oikeastaan ole innostunut työskentelemään eläinten parissa.

6. Viime aikoina olen yhä enemmän alkanut miettiä Tampereelta poismuuttamista. Koirien kanssa kaupungissa on jotenkin hankalaa ja haluaisin enemmän tilaa ympärille. Toisaalta toivoisin, että saisin sen hyvän syyn jäädä...

7. En omista omaa autoa, vaikka auto onkin minulla jatkuvasti käytössä.

8. Koirien blogi on ainut, jota jaksan päivitellä suht ahkerasti. Tosin yhden postauksen kirjoittamiseen menee yleensä ihan liian paljon aikaa. Pitäisi ehkä opetella tekemään lyhyitä päivityksiä. Se harmittaa, etten tajunnut tehdä omaa koirablogia heti, kun Java tuli.

2 kommenttia:

noem kirjoitti...

Kohtaan nro 6 tartun heti. Joko katsellaan asuntoja tältä suunnalta? :D :D :D

Tanja kirjoitti...

Haha, itse asiassa vilkaisin kyllä yks päivä tarjontaa, kun siellä suunnalla ois kans mahdollisuus opiskella kukkajuttuja. :D