lauantaina, maaliskuuta 19, 2011

Ongelmakoirakouluttajalla

Tämä blogipostaus piti kirjoittaa jo viikko sitten, mutta ei vain ole ehtinyt. Aloitin maanantaina neljä viikkoa kestävän työharjoittelun, joten vaihteeksi vapaa-ajan määrä on taas rajallista. Noinkohan tässä pääseekään kiireestä eroon...

Mutta asiaan. Torstaina 10.3. kävin Javan kanssa Trainer's Choicessa tapaamassa Jaana Rajamäkeä. Olin varannut tämän tapaamisen aikaisemmin ja syynä tietenkin Javan lintuongelma. En muista olenko tässä blogissa avannut Javan lintuongelmaa yhtään sen tarkemmin, mutta kyseessä on siis pitkään jatkunut (alkoi Javan ollessa noin vajaan vuoden ikäinen) lintujen, erityisesti pikkulintujen, jahtaaminen heti, kun talutushihna napsahtaa irti. Kun pikkulintu on näköpiirissä, Javaa vie vietti niin vahvasti, ettei kuule eikä näe mitään muuta. Tietenkin lähtisi myös kaiken muun kuten rusakoiden ja oravien perään, mutta niitä näkee harvemmin, kun taas pikkulintuja on joka saamarin paikassa.

Tapasin Jaanan pihalla ja siirryimme samantien koulutustilaan, jossa myös kanakurssien kanat ovat olleet. Tässä Jaana pääsi hieman näkemään millainen Java on, kun "riista" on lähettyvillä. Mutta koska kanat olivat suljetun oven takana, Java malttoi alkulevottomuuden jälkeen keskittyä kosketuskeppiin ja nameihin. Tällaista tilannettahan ei metsässä koskaan tule... Koulutustilasta siirryttiin toiseen huoneeseen ja siellä tulikin sitten istuttua loppuaika. Sain monistenipun, näin muutaman videon ja kuuntelin paljon. Olin paikalla yhteensä neljä tuntia ja lähdin kotiin 80 euroa köyhempänä.

Mutta mitä hyötyä tästä kaikesta oli? Rehellisesti sanottuna tällä hetkellä tuntuu, ettei mitään. Ongelmakoirakoulutus ei ainakaan Trainer's Choicella ollut sellaista, mitä näkee televisiosta. Kouluttaja ei tullut metsään katsomaan Javan käytöstä (tai muutenkaan juuri nähnyt sitä) eikä sinänsä käsitellyt lintuongelmaa kuin yleisellä tasolla. Jos en tietäisi koirista ja niiden kouluttamisesta (toisin sanoin operantista ehdollistumisesta ja positiivisesta vahvistamisesta) mitään, niin tämä käynti olisi luultavasti ollut hyvin hyödyllinen. Mutta kun juuri joulun alla luin tästä aiheesta erittäin hyvän kirjan, oli kaikki enemmän tai vähemmän vanhan kertailua. Okei, kertaus on opintojen äiti, joten siinä mielessä ei haitannut yhtään.

Tuntuu, että olen yhä pitkälti samassa tilanteessa kuin ennen tätä koulutusta. Tietenkin tämä käynti vahvisti, että naksutinkoulutuksen periaatteilla kannattaa edetä. Mutta käytännön toteutus on aina asia erikseen... En tiedä miksi ihmisten on välillä vaikea ymmärtää, että jos yksinhuoltaa kahta koiraa niin esimerkiksi niiden jatkuva erikseen lenkittäminen ei vain yksinkertaisesti ole mahdollista (paitsi jos on superihminen tai ei ole elämässä yhtään mitään muuta tekemistä). Nytkin saamani ohjeet olivat sen tyyppisiä, että Javan kanssa pitäisi tehdä pieniä koulutuslenkkejä usea päivässä, joka tietenkin teoriassa kuulostaa hyvältä, mutta käytännössä on mahdoton toteuttaa. Lisäksi en oikein lämpene ajatukselle, että koira ei saisi lenkillä olla rauhassa ja haistella, vaan sen pitäisi tulla koko ajan vieressäni ja lähes kontaktissa.

Kuten Lauri Tähkäkin tällä viikolla sanoi niin takki on nyt aika tyhjä. Ihmettelen ja mietiskelen koko lintuongelmaa hetken, palaan aiheeseen myöhemmin ja kerron mihin päädyin.

3 kommenttia:

Lea kirjoitti...

Ei muutakuin työttömäksi tai opiskelut sikseen ja lenkille useasti päivässä. Hölmöä että kun ongelmakoirakouluttajalle menee niin opetuksen lähtökohta tai ylipäätänsä ongelmanratkaisu pitäisi lähteä niistä puitteista mitä on mahdollista tarjota. Eli sun aikatauluista jne. :D

Mun mielestä ton kouluttajan olisi pitänyt nähdä luonnossa tuo tilanne eikä sisätiloissa kun tietää itsekin että lintuja on tyyliin oven takana eivätkä tule yllättäen paikanpäälle. Sehän siinä onkin kun eihän se tyyppi nähnyt sun reaktiota, miten käyttäydyt kun lintusia lentelee Javan eteen.

En nyt mitenkään ylistä koirakuiskaaja Cesaria mutta yhdessä jaksossa oli noutajalla tosi kova vietti perheen kanoihin ja puri niitä jos vaan pääsi käsiksi, Cesar antoi aika hyviä vinkkejä kun tätä ko. jaksoa seurasin. Tosin nyt on ollut aika paljon spekulaatiota siitä, onko telkussa näytetty kaikki koska tästä potkimisesta on esim ollut keskustelua.. Huhhuh.. No mutta kuitenkin, en sano että se ohjelma olisi kaikista paras mahdollinen mutta siinä ainakin lähdetään perheen kotiin ja katsotaan siellä ongelma jne tai missä se sitten onkaan. Eli kouluttaja näkee todellisen tilanteen.

Meillä kävi joskus Taina Aura kouluttamassa mutta hän myöskin istui pari tuntia pöydän ääressä antaen joo ihan kivoja vinkkejä mitkä todellisuudessa ei toimineet sitten ollenkaan. Inka kun kävi muiden omien koirien päälle. Siinä vaiheessa mitkään rauhoittelut auta.. Eli en välttämättä häntä ainakaan suosittele, aika peruspositiivista lahjotaan koiraa meininkiä..

Ootkos muuten miettinyt kolinapurkkia?? Se vois toimia Javalla mutta vaatii sulta opiskelua asiaan jos sitä et ole käyttänyt koska purkkia pitää käyttää oikein.. Eli jos ei tiedä, on parempi ettei käytä ollenkaan.. :D

Marja kirjoitti...

Olisko sulla vielä mahdollista pyytää siltä Jirkalta? apua?

Tanja kirjoitti...

Pitäisi kyllä jättää noi työkuviot, kun ne haittaa jo tätä kommentteihin vastailuakin. :D

Erehdyin tuolla ongelmakoirakoulutuksessa vielä sanomaan ääneen, että mun on hankala lenkittää koiria erikseen ja tehdä vain lyhyitä lenkkejä, jolloin kouluttaja katsoi vähän erikoisesti ja alkoi selittää kuinka koulutus on kokonaisvaltainen muutos... Jotenkin koko juttu oli sellaista yleistä koulutushöpinää, kun taas oma tavoite oli nimenomaan saada jotain apua siihen lintuongelmaan. Edes ne kriteerit, joiden mukaan edetään, mutta toki silloinkin ois ollut järkevintä saada pohjalle se oikea tilanne ja sen mukaan tehty suunnitelmat.

Mä oon kanssa välillä katsonut Cesaria ja kuulin tos itsekin, että näitä Suomen jaksoja ois sensuroitu. :/ Ja Taina Auran tiedän, ku oltiin sen kursseilla joskus ja joo, en kyl ihan heti sen puoleen käänny. :D

Vilanderin metodeista ja kolinapurkista luin jokin aika sitten sen Koirankorjauskirjan, mutta en oikeen innostu siitä tekniikasta. Oon kyllä samaa mieltä Trainer's Choicen kouluttajan esittämistä periaatteista ja haluan käyttää niitä, mutta kunpa ne ois esitetty muodossa, josta ois sitä käytännön hyötyä ja suhteutettu siihen meidän ongelmatilanteeseen.


Voisin pyytää Jirkalta apua, mutta en taida kuitenkaan. Jossain vaiheessa puhuttiinkin Javan lintuongelmasta, mutta sain silloin aika sekavat ohjeet ja arvaan, että Jirkallakin taitaa olla pitkälti samat ajatukset kuin täällä missä nyt käytiin.