Ihanan keväisen auringonpaisteen innoittamana lähdin koirien ja kameran kanssa lenkille Näsijärvelle. Tarkoituksena oli mennä jäälle kuvailemaan, mutta ei päästy muutamaa metriä pidemmälle loskan takia. Loskan päällä oli lumikerros, joka olisi varmaan paikoitellen kantanut, mutta ei todellakaan huvittanut lähteä kokeilemaan missä vaiheessa kengät kastuvat. Jäällä oli paljon porukkaa, mutta kaikki hiihtäjiä. Peruuteltiin takaisin rantaan ja luulen, että tämän talven jääreissut oli nyt tässä. Ensi viikoksi luvataan jo enemmänkin plussa-asteita ja sehän vain lisää loskan määrää...
Jään sijaan käveltiin rantaa seurailevaa polkua, joka oli muuten varsin kiva, mutta vastaantulijoita oli ihan liikaa: useampi vapaana ollut koira, muutama lenkkeilijä ja jopa yksi pyöräilijä. Vähemmästäkin menee hermot, kun koko ajan sai olla varuillaan. Pidin koiria kuitenkin vapaana aina, kun ketään ei näkynyt, että saivat juosta. Kunpa löytäisi paikan, johon pääsisi helposti ja jossa ei olisi noin paljon vastaantulijoita. Odotan jo ensi viikonlopun reissua Kpäähän, jossa yleensä saa rauhassa ulkoiluttaa koiriaan (satunnaisia traktorikuskien kokoontumisajoja lukuun ottamatta).
En pystynyt kuvaamaan niin paljon kuin olisin halunnut, mutta muutama otos sentään jäi kameraan:
Odotan jo kovasti kevättä ja lumien sulamista. Pääsisi viimeinkin ulos treenailemaan! Keskiviikkona vein molemmat koirat erikseen lenkille tarkoituksena aloittaa ohitusharjoittelu naksuttimen avulla, mutta eihän siitä mitään tullut, kun mukana oli ihan liikaa liikkuvia osia: talutushihna, namit, naksutin ja käsineet. Toivottavasti käsineistä pääsisi pian eroon, koska niiden kanssa on hankala harjoitella. Muutenkin olisi mukava laittaa talvivaatteet - omat ja koirien - jo kaappiin piiloon.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti