tiistaina, helmikuuta 03, 2009

Ensimmäiset harjoituskisat

Viime keskiviikkona osallistuin Javan kanssa ensimmäistä kertaa TamSKin agilityn harjoituskisaan Pirkkalan navetalla. Meinasi jännittää aika tavalla, viimeiset puolitoista tuntia töissä pyörin vain tuolissa hermostuneena. Navetalla oltiin klo 18 ja myös Nele pääsi turistiksi mukaan. Koirat saivat odottaa autossa sen aikaa, kun kävimme treenikaverini kanssa ilmoittautumassa. Javan ilmoitin mini mölleihin ja saimme heti kolmannen lähtövuoron.

Paikalla oli paljon ihmisiä ja kahden koiran, kevythäkin ja muun tavaran kanssa säätäminen vei ajatukset tehokkaasti pois kisasta, joten enää navetalla ei paljon ehtinyt jännittämään. Ennen rataan tutustumista tuomari ilmoitti, ettei mölliluokassa hylätä ketään. Rata itsessään oli melko helppo:

Ennen omaa vuoroa olin huolestunut siitä ehtisinkö tehdä kaikki ohjauskuviot kuten olin ne rataan tutustumisessa suunnitellut. Javan kanssa ei nimittäin koskaan ole ollut ongelmana hitaus, vaan päinvastoin nopeus. Uusi tilanne teki kuitenkin tehtävänsä ja vuorollamme Java meni hitaammin kuin treeneissä. Maahanmeno lähtöpaikalla oli Javalle vaikeaa, kun ympärillä oli niin paljon hälinää. Ensimmäisen putken jälkeen tein valssin, samoin puomin jälkeen ja A:lta ohjasin sylikäännöksen avulla putkeen. Loppu tultiinkin niin lujaa kuin mahdollista. Tuloksena 0 virhepistettä ja ihanneajan reippaasti alittava aika.

Olen erittäin tyytyväinen ensimmäiseen harjoituskisaamme. Tavoitteena onkin nyt yrittää päästä kaikkiin tämän kevään harjoituskisoihin ja viimeistään huhtikuussa osallistua myös kisaluokkaan.

1 kommentti:

Unohdettu hymy kirjoitti...

Ihan loistavaa! Vähän kivalta näyttää rata. Pääsispä vuoden päästä harjoittelemaan liitämistä myös..