lauantaina, helmikuuta 07, 2009

Agitreeneissä

Eilen oli taas Javan agilitytreenien aika. Pakkasin molemmat koirat autoon, mutta Nele sai jälleen toimia vain turistin roolissa. Tyttö osaa hienosti odotella Javan treenailun ajan, ei hauku eikä vingu perääni.

Treenirata näytti tällä kertaa tältä:
Javan kanssa suoritimme radan viimeisenä. Heti alkuun oli vähän hakemista oikeasta keppivälistä, josta kiitos kuuluu luonnollisesti itselleni, kun en näyttänyt asiaa riittävän selkeästi. Muurille tultaessa unohdin kokonaan esteen nimen. Muurin jälkeinen hyppy meni myös huonosti, koska Java oli liian paljon edelläni enkä pystynyt ohjaamaan kunnolla. Radan jälkeen treenien vetäjä totesi, että itse olen saanut itseluottamusta ohjaamisen suhteen ja Java menee entistä paremmin. Seuraavaksi minun pitäisi oppia improvisoimaan kesken radan, jos tilanne sitä vaatii. Rataan tutustumisessa teen suunnitelman, jonka mukaan radan suorittaa ja jota yrittää noudattaa, mutta tarpeen vaatiessa suunnitelman pitäisi myös joustaa. Koska Java oli muurin jälkeen edelläni, minun olisi pitänyt muuttaa ohjaustaktiikkaa alkuperäisestä, jossa kuvittelin Javan olevan vierelläni.

Toisella suorituskerralla meni jo paremmin, mutta muurin nimi oli yhä hukassa. Muutenkin sekoilin esteiden nimien kanssa. Luultavasti join kotona liian laihaa kahvia. Javalla vauhti kiihtyi loppua kohden ja treenien vetäjäkin huomautti siitä miten Java oli "lentänyt" A:n taitekohdan yli. Vauhdissa ei siis valittamista tällä kertaa.

Treenien lopussa oli hetki vapaata harjoittelua. Porukassamme oli yksi uusi koira ja jostain syystä Javaa se häiritsi kovasti. Olin juuri ottamassa paria estettä, kun Java päätti juosta uuden koiran luokse. Yleensä Javalla ei ole treenien aikana taipumusta lähteä, mutta nyt hetken jo ajattelin, että meinaako Java käydä uuden koiran kimppuun. Mutta ei sentään, juoksi toisen luo, oli siinä hetken ja tässä vaiheessa itse jo lähestyin vihaisesti Javaa, jolloin Java katsoi parhaimmaksi tulla takaisin. Lopetettiin kuitenkin pian tämän jälkeen, sillä Java yhä tuijotteli uutta koiraa eikä oikein keskittynyt muuhun.

1 kommentti:

Nimetön kirjoitti...

Heh, mä voin kuvitella itteni Masin kanssa agikentällä... "Hypp... eiku aa... äh, mikä tää on... niih, siis muuri!" ja täs vaihees ois koira varmaa aika pihalla :D