Marraskuussa Javan vatsavaivoja paranneltiin antibioottikuurilla, joka auttoi aikansa, mutta jostain syystä ripulointi aina välillä palasi takaisin. Vaihdoin Javan ruoaksi pelkästään liha-riisisekoituksen, sillä epäilin, ettei ruoansulatus jaksanut enää kunnolla käsitellä nappuloita, jotka Java käytännössä nieli kokonaisena. Ruoanvaihtokaan ei tuonut sellaista ratkaisua kuin toivoin, vaan ulosteet olivat pääsääntöisesti liian löysiä. Samalla seurannassa oli Javan paino, joka marraskuun eläinlääkärikäynnillä oli 4,1 kg. Kuukautta myöhemmin paino oli laskenut 100 g eli neljään kiloon, vaikka tässä vaiheessa yrityksenä oli ihan tietoisesti saada paino nousemaan. Aiemmin paino oli noussut samanlaisella ruokinnalla reippaasti ylöspäin, mutta nyt suunta oli koko ajan väärä.
Perjantaiyönä 25.1. Javalle iski taas yllättäen paha ripuli. Kun yöllä katselin pihassa huonovointisena vaeltavaa koiraa, tiesin, että aika on tullut. Työpäivän aikana tilanne ei ollut yhtään helpottanut, vaan jälkiä siivotessa näki, ettei suolisto ole enää ollenkaan kunnossa. Olin jo paljon aiemmin varannut Javalle perjantai-iltaan Hakametsään ajan silmälääkärille, jolloin oli tarkoitus tarkistaa silmien tämänhetkinen tilanne ja uusia reseptit. Nyt lähdin paikalle aivan toisissa tunnelmissa ja sen huomasi heti myös eläinlääkäri.
Hakametsän vaaka näytti Javalle 3,9 kg eli 200 g lasku kahden kuukauden takaisesta. Eläinlääkäri totesikin Javan selvästi laihtuneen ja lihaksiston kuivuneen. Hampaat olivat jälleen kovasti hoidon tarpeessa, mutta koiran kunto sellaiseen liian heikko. Silmät eläinlääkäri tarkisti vain nopeasti ja niissä tilanne oli pysynyt ennallaan, mutta mitään lääkkeitä ei enää uusittu. Keskustelustamme sain vahvistusta päätökselleni, että vaikka Javan saisi hetkeksi lääkkeillä paranemaan, ei suolisto enää uusiutuisi kuten nuorella koiralla ja lopulta kaikki olisi vain viivytystaistelua. Jotta viimeiset päivät olisivat vatsavaivattomat, sain Javalle suolistoantibiootin helpottamaan oloa.
Antibiootti vaikutti nopeasti ja Java oli pirteämpi, mutta olemuksesta ja katseesta näkyi, että ikä ja sairastaminen olivat vaikuttaneet. Koska on parempi luopua silloin, kun hyviä päiviä on vielä enemmän kuin huonoja, varasin viimeisen eläinlääkäriajan viikon päähän torstaille. Helmikuun ensimmäiselle päivälle, lähes tarkalleen neljä vuotta siitä, kun Lina lähti. Viimeinen matka tehtiin sakeassa lumituiskussa Hakametsään ja mukaan pakkasin Javan rakastaman vihreän pallon sekä vanhan kettulelun. Kiitin Javaa kaikista vuosista, pyysin viemään terveiset Linalle sinne jonnekin ja pian koira nukahti hyvin rauhallisesti syliini. Eläinlääkäristä ajoimme suoraan Vernaan, jonne Java jäi tuhkattavaksi.
Javan hyvästeleminen oli paljon helpompaa kuin aikanaan Linan. Lina lähti ihan liian aikaisin, mutta Javan kohdalla tiesi, ettei lopultakaan kukaan meistä voita taistelua aikaa vastaan. Takana lähes 12 vuotta koiranelämää, se on paljon se. Javan sairastelun takia olin jo osittain tehnyt jonkinlaista luopumistyötä, koska esimerkiksi silmiä en olisi lähtenyt leikkauttamaan, jos niiden tilanne olisi yhtäkkiä heikentynyt. Paljon nähtiin ja tehtiin yhdessä. Suuresta ilosta siihen hetkeen, kun koira karkaa linnun perään etkä tiedä tuleeko se sieltä koskaan takaisin. Muistot ja ison ikävän pieni koiran jätti jälkeensä.
Kaikki postauksen kuvat on otettu Javan viimeisenä sunnuntaina omalla takapihallamme. Rauhallinen sunnuntai häivähdyksellä aurinkoa. Kuvaajana Tytti Käyhkö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti