keskiviikkona, helmikuuta 01, 2017

Java hammashoidossa

Javan olotila ei ole viime aikoina ollut paras mahdollinen, vaan jostain syystä silmät ovat vuotaneet kovasti ja häirinneet Javaa. Myös hampaat ovat olleet hammaskiven poiston tarpeessa ja suu haissut pahalta. Heti vuoden alussa varasinkin Javalle eläinlääkäriaikaa ja päädyin ensimmäisenä ottamaan ajan hammaskiven poistoon sekä edellisellä hammaslääkärireissulla mainittuun hampaan poistoon. Jälkimmäisen operaation ja omien työvuorojen takia saatiin aika vasta tammikuun loppuun ja lopulta viime keskiviikkona suuntasin heti aamukahdeksalta Javan kanssa Hakametsään.


Sovimme eläinlääkärin kanssa jo alkutarkistuksessa, että Java jäisi hammasoperaation jälkeen vielä tiputukseen ja tulisin hakemaan Javan kotiin vasta kolmen aikaan iltapäivällä. Tiputus auttaisi haimaa toipumaan paremmin nukutuksesta. Eläinlääkäristä myös luvattiin soittaa hammashoidon jälkeen, jottei Javan vointia tarvitsisi jännittää iltapäivään asti.

Hammashoito meni hyvin, mutta yhden hampaan poisto vaihtui neljään hampaaseen. Ja vielä pari pitäisi poistaa joskus kevään aikana:

"Javalta poistettiin hammaskivi ja hampaat tarkistettiin. Javalta poistettiin oikealta ylhäältä P2 ja P3 väliposkihampaat sekä vasemmalta ylhäältä P2 väliposkihammas ja vasen ala1 etuhammas, mikä oli aiemmin katkennut.

Javalta tulisi poistaa vielä oikealta alhaalta P4 väliposkihammas ja M1 poskihammas (nämä katkenneet aiemmin - P4 hampaasta kruunuosa katkennut ja juuret jäljellä, M1 hampaasta osa kruunua katkennut)."


Nyt hammashoidosta on kulunut viikko ja Java on parantunut hyvin. Tulehduskipulääkettä annoin kahtena päivänä ja kaksi viikkoa pitäisi syödä vain pehmeää ruokaa. Kaikki lelut ja puruluut nostin pois koirilta. Ienkontrolliin suunnataan aikaisintaan joskus ensi viikon loppupuolella. Hampaat hoitanut eläinlääkäri pohti, että hampaiden huonokuntoisuus on hyvin voinut vaikuttaa myös Javan silmiin ja saada nekin oireilemaan (Java pyyhkii silmiään tassuilla, joita nuolee). Ollaan kuitenkin joka tapauksessa maanantaina menossa Hakametsään silmälääkärin luokse vuositarkistukseen.

Ei kommentteja: