lauantaina, joulukuuta 12, 2015

Kaksi ilman kolmatta

Kankaanpäästä palasin Tampereelle vain kahden koiran kanssa, sillä Java aloitti joululoman ajoissa ja jäi vanhempieni luokse. Java ei ole ollut erityisen innostunut ulkoilemaan sateessa ja kylmässä tuulessa, joten onkin hyvä, että nyt Java saa mennä juuri sellaisia lenkkejä kuin haluaa. Kaikkien kolmen koiran kanssa kun on usein pakko kävellä enemmän, jotta kaikki ehtisivät tehdä tarpeensa ja toisaalta kuluttaa energiaa ennen työpäiviäni.

Kahden koiran kanssa ulkoilu on ollut helppoa, kun olen voinut ottaa fleksit käyttöön. Koirat saavat liikkua omaa vauhtiaan eikä koko ajan tarvitse pysähdellä niin paljon. Tosin Nele ja Tildakaan eivät arvosta sadekelejä, joka on näkynyt lenkkien pituudessa ja kestossa.

 Tiistaina oli pitkästä aikaa aurinkoista, joten suuntasin koirien kanssa metsään


 Joulukuun aurinko

Tänään kävimme Hepovuorella

Ei kommentteja: