keskiviikkona, maaliskuuta 13, 2013

Kevättä odotellessa

Maaliskuussa käynnistyy aina Virallinen Kevään Odotus™ ja yhtä odottelua tämä elämä nyt tuntuukin olevan. Kovasti toivoisi pakkasten jo hellittävän ja lumen sulavan pois, mutta sitkeästi talvi vielä jaksaa yrittää. Odotellessa on ollut vähän liikaakin aikaa mietiskellä asioita ja sen seurauksena olen päätynyt tekemään muutoksia tämän hetken tilanteeseen.

Osa lukijoista on varmasti jo huomannut sivupalkkiin ilmestyneet päivitykset. Päätin yhdistää koirien kotisivut tähän blogiin ja luopua kotisivutilasta. Ei vain riitä nyt mielenkiinto ylläpitämään montaa eri juttua. Samassa yhteydessä saa mennä myös maksullinen kuvat.fi-palvelu, jota olen näköjään käyttänyt viimeksi vuonna 2011. Ei järkeä maksaa noin vähäisestä käytöstä, vaikkei vuosisumma mikään mahdoton olekaan. Uutena tähän blogiin ovat siis tulleet koirien omat sivut ja tulokset, pieni omistajan esittely ja Tulossa-osio, jota yritän muistaa päivitellä ajantasalle. Myös koirien kuvat pitäisi päivittää, kun ovat kahden vuoden takaisia!

Suurimmat pohdinnat ovat kuitenkin kohdistuneet tämän hetken harrastustilanteeseen eli käytännössä agilityyn. Vieläkään en ole täysin varma mitä tekisin, mutta toivottavasti tilanne selviäisi pian. Tällä hetkellä sekä Lina että Nele treenaavat Tappien ryhmissä: Lina tiistaina ja Nele keskiviikkona. Molempien ryhmien talvikausi päättyy huhtikuuhun ja toukokuussa alkaisi kesäkausi.

Linan ryhmässä olen ollut myös välillä kouluttajana ja todennut, että kouluttaminen ja oman koiran kanssa treenaaminen eivät sovi mitenkään yhteen. Itse kouluttaessa pystyy todella huonosti keskittymään omaan koiraan ja Lina-parka on tästä johtuen ollut välillä aika pihalla, kun on joutunut pikaisesti kentälle ja olen itse yrittänyt nopeasti tehdä sen kanssa jotain. Edelliskerralla Linalta jäi jopa toinen harjoitus tekemättä, kun aika yksinkertaisesti loppui enkä ehtinyt hakea koiraa autosta. Melkein voisi harmittaa tällainen, mutta opin nyt ainakin sen, että pidän tästä eteenpäin muiden kouluttamisen ja oman koiran kanssa treenaamisen selvästi erillään. Muuten Linan treeneissä ei ole ollut valittamista: harjoitukset ovat olleet kivoja ja ryhmäläiset mukavia.

Nelen ryhmässä olen silloin tällöin ollut myös kouluttajan roolissa, tosin kontrasti kouluttamisen ja oman treenaamisen välillä ei siinä ole niin jyrkkä. Tässä ryhmässä on tullut oltua vuoden ajan enkä ole erityisen tyytyväinen siihen. Suurin osa treeneistä on ollut jonkinlaisia omatoimitreenejä ja vaikka ryhmässä kerran-pari kuussa vieraileva erillinen kouluttaja onkin ollut ok, tuntuu, ettei näistä treeneistä yleisesti ottaen ole saanut irti niin paljon kuin toivoisi. Vähän kuin olisi seissyt paikallaan etenemättä mihinkään. Treeneihin lähteminen onkin välillä ollut tasoa "mennäänkunonmaksettu" ja ryhmässä on pitkin vuotta ollut huikeasti poissaoloja (verrattuna vaikkapa Linan ryhmään). Ryhmän ehdottomasti parasta antia on ollut kavereiden tapaaminen viikottain.

Olen miettinyt ja pohtinut miten jatkaisin agilityn harrastamista ja muutaman kerran jo luullut keksineeni ratkaisun, mutta aina on tullut jotain, joka muuttaa tilanteen. Jatkaako Nele tai Lina tai molemmat viikottaisissa ryhmissä, jatketaanko treenaamista Tapeilla vai TamSKilla ja kannattaako kesäksi edes ottaa montaa eri juttua, jos työt haittaavat harrastamista? Se kuitenkin on selvää, että kouluttamista ja oman koiran treenaamista en yhdistä ja että oman koiran viikottaisella ryhmällä on oltava koko ajan kouluttaja, koska omatoimitreenaamisen hoidan itse TamSKin avaimella. Näillä ehdoilla eteenpäin.

Ei kommentteja: