sunnuntai, huhtikuuta 26, 2009

Match show Hakametsällä ja perjantain treenit

Torstaina käväistiin pitkästä aikaa mätsärissä, kun sattui sopivasti Hakametsälle ja oli niin hieno ilma. Viimeksi olin ollut Nelen kanssa mätsärissä syyskuussa ja Javan kanssa heinäkuussa, joten tytöt olivat alkuun hieman rauhattomia. Molemmat menivät pieniin koiriin (n. 40) ja saivat peräkkäiset numerot, mutta niin, että olivat tietenkin eri pareissa. Java oli ennen Neleä ja meni muuten oikein hyvin, mutta tuntui peitsaavan melkein koko ajan. Sai sinisen nauhan. Heti Javan vuoron jälkeen meni Nele, joka liikkui mielestäni paremmin. Sai punaisen nauhan eli pystyin esittämään molemmat loppukehissä. Niissä tytöt pärjäsivät kumpikin ns. toiseen kierrokseen asti eli osa pudottiin ennen meitä. Oli oikein mukava iltapäivä, paljon tuttuja ja illalla kaksi väsynyttä koiraa.Perjantaina oli Javan agilitytreenien vuoro. Kesäkauden ja näin ollen ulkotreenien aloittamiseen ei ole enää pitkä aika, mutta vielä oltiin navetalla. Treenien vetäjä onnitteli meitä taas hienosta kisa-aloituksesta ja kertoi, että ensimmäisen nollan jälkeen pitää treeniryhmälle tarjota karkit ja kakkosiin noustessa mehua ja pullaa. :) Saavat ehkä vielä hetken odottaa, kun seuraavat viralliset kisat ovat tiedossa vasta kesäkuussa. Ensimmäisellä radalla otettiin sama keppikulma kuin Noormarkun kisoissa oli ollut. Ratapiirros näytti tältä:Kepeille (2) tuonti Javan kohdalla tuntui toimivan parhaiten niin, että otan koiran hypyltä 1 vastaan selkä kepeille päin ja lähden tästä isolla ympyrällä kääntämään kohti keppejä. Ennen kesäkuuta tahdon ehdottomasti itselleni jonkinlaiset kepit, joilla voin sitten tuolla puistossa harjoitella.

Toinen rata oli lyhyempi ja siinä hankaluuksia tuotti ensin vienti kepeille (2), kun koira tuli putkesta (8). Lähdin viemään Javaa liian myöhään kepeille eli seisoin itse liian pitkällä, jolloin aloitus epäonnistui. Jälleen piti kiinnittää huomiota siihen miten koiran ottaa putken jälkeen vastaan. Toinen ongelma oli A:n (11) ja putken (13) kanssa. Kuvasta poiketen toisella radalla koira meni ensin putkeen ja sen jälkeen piti kiivetä A. Kovin tiukka kulma ja tuntui hankalalta olla sellaisessa paikassa, että Javan oli helppo lähteä kiipeämään. Vastaanotto putkesta, pieni kaari taaksepäin ja ylös. Hankalaa, mutta saatiin onneksi kerran onnistumaankin.

Ei kommentteja: