Lempäälän mätsärissä

Käväisin tänään Nelen kanssa mätsärissä, joka järjestettiin Lempäälässä uudella Canis Areenalla. Olin jättänyt Nelen pesun aamuksi ja varannut n. 3 tuntia turkin laittoon. Kun pesun jälkeen olin aloittamassa kuivaamista, oli melkoinen yllätys, kun Metro-kuivaajani ei käynnistynyt ollenkaan! Laitteen ostamisesta ei ole vielä vuottakaan, nyt jo rikki ja tietenkin juuri sinä päivänä, kun on kiire. Jos en olisi halunnut nähdä uutta hallia ja tulevaa talvitreenipaikkaamme, olisin hyvin todennäköisesti tässä vaiheessa luovuttanut. Nopeasti hiustenkuivaaja ja harja käyttöön ja turkki kuivaksi. Ehdin aika hyvin saada turkin valmiiksi suunnitellussa ajassa, vaikka taas oli takkuja. Metron tilannetta minun täytyy selvitellä ostopaikan kanssa, koska siinä on vuoden takuu eikä tosiaan vielä täynnä.

Mätsäri oli pettymys. Halli oli iso, mutta siitä oli vain puolet käytössä, joten kehät olivat pieniä ja tungosta riitti. Koska kyseessä oli avajaiset, olin odottanut hieman "hienompaa" tapahtumaa. Pieniä koiria oli vähän yli 30 ja Nele sai sinisen nauhan. Sinisten kehässä sijoituimme kolmanneksi ja saimme palkinnoksi pienen pussin nameja. Hmm, ehkä olisi voinut 7€ pääsymaksulla hankkia pikkuisen paremmat palkinnotkin... Onneksi sentään oli hyvää seuraa kehän laidalla ja Nelen käytös jälleen kerran aivan loistavaa.

Nele tuomarin käsittelyssä

Parikehässä perhoskoiran kanssa

Tukka meni sekaisin

(Nelen kuvat: Tytti Käyhkö)

Noormarkun nousunolla

Javan kisatauko päättyi Noormarkun agilitykisoihin viime sunnuntaina. Vuorossa oli meidän 3. ja 4. startti kakkosissa ja nyt vaihteeksi hallissa. Ensimmäisenä oli vuorossa hyppyrata ja koiria 9 eli jaossa 2 nousunollaa. Javan kanssa olin lähtövuorossa viimeisenä. Ykkösten ratoihin verrattuna tällä hyppyradalla oli paljon enemmän kieputusta ja pari putkiansaakin oli tehty (olin varma, että jompi kumpi imaisee Javan). Lähdössä Java oli yllättävän kiltisti, jäi paikalleen ja pääsin kävelemään hypyn 2 taakse. Alku meni hyvin, mitä nyt taisin itse sekoilla pussin (6) jälkeen askelissani. Ennen putkea 12 otin Javan haltuun tiukalla tässä-käskyllä ja putkella 15 blokkasin itse väärän pään. Putkien väliin mahtui mm. okseri (13), johon en muista ennen törmänneeni kisoissa. Kepit (17) Java meni todella hienosti ja ennen rengasta ehdin sekunnin jännittää, että mitä jos Java hyppääkin sivusta. Ei onneksi, tehtiin ainoana koirakkona nollarata! Ihanneaikaan jäi vielä 4,5 sekuntia ja tässä ratapiirros:
Nyt muistettiin olla paikalla palkintojen jaossa (toisin kuin viimeksi Noormarkun kisoissa). Palkinnoksi saatiin puruluu, puulaatta ja 10 euron lahjakortti Mustiin ja Mirriin. Nyt minulla on jo 20 euron edestä lahjakortteja ko. firmaan, kiitos Javan! Tällä kertaa päästiin mukaan palkintokuvaankin, täytyy yrittää bongailla sitä WECAn sivuilta.

Agilityrata ei mennyt ihan niin hyvin kuin hyppy. Nyt olin lähtövuorossa ensimmäisenä, mikä on aina yhtä ärsyttävää. Java ei millään halunnut jäädä lähtöön, vaan meinasi jatkuvasti varastaa. Toisena esteenä radalla oli keinu, jonka Java meni ihan ok, mutta hyppäsi liian aikaisin ja liian sivusta pois. Ei kuitenkaan virheitä siitä. Ennen keppejä (8) minun piti tehdä valssi, mutta en todellakaan ehtinyt. Tehtiin jonkinlainen takaaleikkaus kepeille ja Java haki ne aivan uskomattoman hyvin! Huomaa, että harjoittelu on todellakin auttanut.

Ensimmäinen virhe radalla tuli A:lta (12). En sanonut Javalle käskyä ollenkaan ajoissa, joten Java lähti perääni A:n ohi. A:n jälkeen tuli jälleen ihan uusi tuttavuus: sarjaeste. Kisoissa en tiennyt mitä sillä tarkoitetaan, joten piti myöhemmin kotona googlettaa. Loppurata meni hyvin, kunnes tuli toiseksi viimeinen hyppy (20). En ottanut Javaa putkesta mukaani, vaan jätin taakseni. Java juoksikin oikealle puolelleni ja tässä sähläyksessä hyppäsi hypyn 20 väärästä suunnasta. Ei oikeastaan harmittanut, kun oli jo vitonen alla. Java oli agilityradalla turhan kierroksilla (haukkui ja hyppi), mutta nyt kaikki virheet olivat ihan selkeästi ohjaajan eli allekirjoittaneen. Tässä ratapiirros (johon merkitsin sarjaesteen heti väärin eli pitäisi vissiin olla hypyt 13a ja 13b, mutta en nyt ala muuttamaan):
Videotkin piti olla, mutta kuvaajalla oli pientä häikkää kameran kanssa. ;)

WECAn jakamien palkintojen lisäksi Java sai kisoista mukaan itselleen uuden talvitakin, kun äitini erehtyi lupaamaan takin, jos Java pärjää. Hienon hyppyradan ansiosta Javalla on nyt oma ToppaPomppa. Tulee olemaan erittäin tarpeellinen talven treeneissä ja muutenkin:

Mansen Murre

Tänään kisailtiin Mansen Murressa. Mentiin Kauppiin 9:30 ja n. tunnin päästä oli minijoukkueiden vuoro. Javan joukkueen vuoro tuli yllättävän nopeasti, oltiin heti kolmantena juoksuvuorossa.

Javan joukkueessa juoksi Javan lisäksi perhoskoira Wilmeri ja bichon frisé Siiri. Vieheen kohdalla sai päättää halusiko sen vai ei. Java oli vuorossa ensimmäisenä ja vaikka itse juoksin maaliviivalle, Java tuli käytännössä vieheen perässä. Suoritti taas tapon ja kuuluttajakin sanoi, että "tässä nähdään oikeaoppinen vieheen tappaminen". Hetken sain metsästää Javaa kiinni, kun hyppeli vieheen perässä niin innokkaasti. Kaiken kaikkiaan kuitenkin erittäin hyvä suoritus ja aikaa meni 9,23s (matka 80m).

Javan joukkue: Perhosvaikutus

Nelen joukkueessa juoksi Nelen lisäksi kääpiösnautseri Benny ja bichon frisé Putte. Nyt emme ottaneet viehettä, kun kaikki koirat juoksevat enemmänkin omistajan perään. Nelen vuoro oli toisena ja itse tosiaan huutelin Neleä maaliviivalta. Tuli todella vauhdikkaasti ja voitti ajallaan jopa Javankin: 8,98s.

Nelen joukkue: Karvakopla

Javan joukkueella ei ollut mitään erityistä pukeutumista, mutta Nelen joukkue oli vähän kuin "karhukopla". Nooralle suuri kiitos vaatteista!

Mitään tietoa ei ole miten joukkueet loppujen lopuksi sijoittuivat, ei päästy kärkikolmikkoon (voittajien yksilöajat olivat jotain 7 ja risat). Oli kuitenkin todella hauska päivä! Tässä vielä yhteiskuva meidän porukasta (kolmen joukkueen koirat ja yksi turistikoira):

Juoksuharjoituksissa

Tänä torstaina käväistiin taas vinttikoiraradalla. Nyt paikalla oli paljon enemmän vääränrotuisia ja vinttikoirat olivat vähemmistössä. Tultiin paikalle sen verran myöhässä, että jouduimme lähtölistan loppuun ja sitten saimmekin odotella...ja odotella ja odotella. Taisi mennä jopa pari tuntia ennen kuin pääsimme radalle ja siinä ajassa ehti omistajien sekä koirien tulla kylmä. Lisäksi tuli vielä pimeääkin, mutta onneksi koirat sentään näkivät vieheen.

Tällä kertaa viehe oli erilainen kuin viimeksi ja nyt lähetin molemmat koirani itse. Java ei pettänyt: lähti vauhdilla vieheen perään ja tappoi sen kunnolla. Vieheen vetäjätkin ihmettelivät onko Java erehtynyt rodustaan. Ehei, Java nyt vain on "vähän" saalisviettinen seurakoiraksi.

Nelen kohdalla olin hieman epävarma siitä lähteekö Nele vieheen perään. Pyysin vieheen kantajaa hieman houkuttelemaan Neleä ja niin siinä kävi, että Nelekin säntäsi vieheen perään. En nähnyt koskiko Nele vieheeseen, oli ehkä enemmänkin hämmentynyt, että mikäs tämä on. Siinä missä Java jäi tappamaan viehettä, Nele palasi takaisin luokseni. Olen tyytyväinen, että molemmat lähtivät juoksemaan ja oikeastaan kaikki pikkukoiraryhmässämme menivät oikein hienosti. :)

Pentumuistoja

Torstaina kävin tapaamassa suloista puuteripentua trimmauksen merkeissä ja se palautti mieleen omien koirien pentuajat. Niin ja tietenkin vain pahensi pentukuumetta. Seuraavaksi ajattelinkin muistella vähän pentuaikoja:

Java

Java muutti Tampereelle Helsingistä. En osannut odottaa, että Java oli niin pieni kuin oli. Jo pelkkä syliin nostaminen tuntui haastavalta, etten vain riko pientä koiraa. Olin ostanut Javaa varten kaulapannan, mutta koskaan se ei päässyt meillä käyttöön, koska koko oli aivan liian iso myöhemminkin. Kotona kaikki oli ihan uutta niin koiralle kuin omistajalle. En oikein tiennyt mitä Javan kanssa pitäisi tehdä, kuinka usein se pitäisi viedä ulos, kuinka paljon ja koska sille pitäisi antaa ruokaa. Luulen, että alussa sitä kärsi jopa jonkinlaisesta pentuahdistuksesta, kun yhtäkkiä elämä muuttui niin paljon.


Käytin Javaa alussa hyvin paljon vain taloyhtiön omassa pikkupihassa ja vähän käveltiin tien reunassa. Olin kovin tarkka, ettei matkat vain olisi liian pitkät ja autotien takia hihna tuli nopeasti kuvioihin. Tässäpä asia, jota olen nyt saanut katua, sillä jos Java olisi pentuna paremmin oppinut seuraamaan minua vapaana, ei nykyisiä ongelmia ehkä samassa mittakaavassa olisi. Yksinoloon Java ei pentuna juurikaan tottunut, kun olin kesän kotona ja vasta syksyllä Java jäi luentojen ajaksi yksin. Onneksi tästä ei sentään tullut ongelmia.

Jossain syystä minulla on Javan kanssa ollut kiire. Pentuaikana piti opettaa sitä ja tätä ja Kaimion kirja oli jatkuvasti selailussa. Mitä tuskaa olikaan yrittää opettaa Javalle nätisti hihnassa kulkemista, kun se vain kiskoi ja muut hokivat miten niiden koirat oppivat kerrasta. Tiesin, että haluan nyt harrastaa koiran kanssa ja aloitettiin penturyhmä heti, kun mahdollista ja siitä vain jatkettiin. Näin jälkikäteen ajateltuna koulutin kyllä Javaa ahkerasti, mutta unohdin matkasta ne tärkeimmät: kontaktin ja luoksetulon. Ja todellakin olisi voinut jättää kiireen vähemmälle ja vain nauttia pentuajasta.


En totuttanut Javaa pentuna pesuihin saati naaman trimmaamiseen, koska en yksinkertaisesti tiennyt tehdä niin. Kuulin vasta Javan ollessa n. vuoden, että harjakoirien naamat ylipäänsä trimmataan. Tottumattomuudesta johtuen Java ei yhtään tykkää varsinkaan pesemisestä, joten siinä mielessä lyhyt turkki on Javalle varsin sopiva. Mitään suurta Java ei pentuna tuhonnut, yritti kyllä sovitella hampaita mm. kenkiini, mutta viimeistään suihkepullon avulla ne suunnitelmat unohtuivat. Yksi nettipiuha kyllä kohtasi loppunsa Javan hampaissa, mutta se on enemmän allekirjoittaneen vika, kun jätti piuhan lattialle ja istui vielä vieressä, kun koira sitä nakersi.

Nele

Nele tuli Tampereelle kaukaa Oulusta. Tällä kertaa tiesin mitä odottaa, ainoastaan korvien teippaus tuli ihan uutena kuviona. Ylipäänsä osasin nyt ottaa paljon rennommin ja keskittyä niihin asioihin, joilla oikeasti on merkitystä. Etukäteen toki tuli pelättyä, että mitä jos kotiin saapuukin vielä haastavampi tapaus kuin Java, mutta onneksi Nele on luonteeltaan aivan erilainen.


Nele on vapaan kasvatuksen tulos. Jätin turhan kiirehtimisen ja Nele on saanut nauttia pentuajastaan ilman mitään koulutustavoitteita. Jos koira ei opi istumaan ensimmäisen viikon aikana, se ei ole maailmanloppu. Enemmän merkitystä on arkielämän sujumisella: Nele on todellinen turkinhoitajan unelma, kun on pennusta asti totutettu pesuihin ja trimmaukseen. Luoksetuloa ja kontaktia en hyvästä yrityksestä huolimatta opettanut niin paljon kuin olisi pitänyt, mutta toisaalta Nele on saanut nauttia vapaudesta ilman hihnaa. Näin jälkikäteen mietittynä olin ehkä jopa turhan rohkea pitäessäni Neleä lähes jatkuvasti lenkeillä vapaana, mutta nyt saan nauttia lopputuloksesta: Nele seuraa vapaana ollessaan minua eikä toisinpäin.

Javaa vein pentuna hyvinkin erilaisiin paikkoihin, mutta Nele on tässä suhteessa joutunut töideni sijaiskärsijäksi. Ja Nele olisi arkuutensa takia vielä tarvinut enemmän sosiaalistamista kuin Java pentuna, mutta kiitos rajallisen vapaa-aikani, tämä osa-alue jäi liian vähälle. Nele myös joutui heti tottumaan yksinoloon (tai siis olemiseen vain Javan kanssa), kun kesälomani ei osunut yhteen Nelen saapumisen kanssa. Kaiken kaikkiaan Nelen kohdalla pentuaika tuntui menevän ohi nopeasti, vaikka välillä miettiikin miten sitä oikein jaksoi aamulla ennen töihin lähtöä hypätä vähintään pari kertaa ulkona.



Ylläolevasta huomaa, että Javan kanssa tuli tehtyä paljon niitä ensimmäisen oman koiran virheitä, joita Nelen kanssa sitten paikkaili. Täydellisestä koiraa on turha tavoitella, ainakin niin kauan kuin omistaja itse on epätäydellinen. ;)

Vinttikoiraradalla

Kuun lopussa on kaikenrotuisten koirien juoksukilpailu, Mansen Murre. Java osallistui Mansen Murreen v. 2007 ja tänä vuonna olisi tarkoitus mennä uudestaan molempien koirien kanssa.

Tänään kävimme kokeilemassa käsivieheen perässä juoksemista. Nelen saalisvietin vahvuuteen en luota, joten en toiminut itse lähettäjänä. Nele juoksi lujaa, mutta tosiaan ehkä enemmänkin minun luokseni kuin vieheen perässä. Kuitenkin nuuhkaisi ohimennessään pysähtynyttä viehettä, joten pikkuisen kiinnosti.

Java sen sijaan...no, oli juurikin Java - the suuri metsästäjä. Lähetin Javan itse ja koirahan lähti kuin tykin suusta. Juoksi vieheen perässä loppuun asti ja suoritti pienimuotoisen tapon. Onneksi vain pienen, koska vieheestä lähti jo siinä pieni muovisuikale irti. Luulen, että jos kävisimme radalla useammin, myös tapporavistelut olisivat rajummat. Nyt Java ehkä kuuli minun olevan kaukana ja lähtikin takaisin suuntaani. Harmi, että tositilanteessa ei kuitenkaan käy niin...

Seuraavaksi pitäisi päättää minijoukkueiden kokoonpano ja ilmoittautua itse kisaan.